Rinne

 Olen vanhaksi päässyt, etten ole vielä joutunut harhaan, lähtemällä hetken mielijohteesta tuntemattoman matkaan. Moni tuttu näiltä seuduilta on oudon perään lähtenyt ja jäänyt sille tielleen. Minä taas olen tyytynyt vähään ja syönytkin välillä mitä sattuu. 

Sään kylmetessä olen siirtynyt lämpöisempään alas, ja lämmetessä toiseen suuntaan. Aina olen pyrkinyt pysymään sopivassa. Siihen rinteellä asuminen on antanut mahdollisuuden. Tietenkään mitään tavaraa ei voi mukanaan rahdata tässä liikkuessa. Oman itsensä vain. 

Nukkunut olen siinä kohdin, missä on nukuttanut. Silmät auki täällä tulee käytännössä aina nukuttua. Nuorempana oli porukkaa enemmän ympärillä, mutta vanhempana ei niinkään. Osa pienemmistä pelkää mua jo kokoni takia. Muistaahan sen itsekin, miten sitä nuorempana kaikkea suurempaa säikkyi.  Vieläkin. Sanottakoon, että aseita täällä ei ole kenelläkään, jos ei omia hampaita lasketa. 

Vanhemmat mulla on, mutten ole koskaan heitä tavannut. Ainakaan niin, että tietäisin. Minut ilmeisesti tehtiin jonain kauniina kevätpäivänä ylhäällä rinteessä, jossa suurin osa porukasta käy kutemassa, mutta varmaa tietoa ei asiasta ole. Tällaisia mietin rinteessä kaikessa rauhassa, kun kohtaloni sinetöitiin.

Sitä sanotaan, että sen oikean tuntee tuoksusta, vaikkei sitä itse tajuaisikaan. Minä kuitenkin muistaisin tuoksun, jos joku kysyisi ja saisin sanottua. Siinä oli jotain niin alkuperäistä, ehkä jopa pihkaista, etten voinut olla sitä seuraamatta rinnettä ylös. Jos sen tuoksun olisi voinut maalata, siinä olisi ollut pehmeät ja lainehtivat värit. Rehellisesti sanottuna se taisi tehdä mulle enempi nälän, kuin mitään muuta alkukantaisia. Nyt se liikkui mäkeä ylös. 

Enempiä miettimättä syöksyin liikettä kohti. Sain jotain suuhuni, ja samassa kitalakeen pisti niin helvetisti. Panin kampoihin, mutta pian olin rinteessä liian ylhäällä, etten saanut enää henkeä. Viimeinen asia, jonka kuulin ennen niskojeni poikki napsahtamista oli: “Kamferitipat näköjään toimivat isoille ahvenille. Eivät voi vastustaa. Tämä on ehkä kilon körrikkä.”