Ajatus

Oikean pitkä ja hyvä ajatus on semmoinen, ettei se ala eikä pääty ollenkaan. Se ilmaantuu muiden ajatusten välissä, ollen unenomainen ja ennustamaton. Jos olisi paperia ja kynä, se pitäisi kirjoittaa ylös. Sitä ei vain saa koskaan kirjoitettua tai sanottua. Paperi ja kynä katkaisisivat sen varmasti. Sitä rupeaisi miettimään kynää, sen muotoja, montako kulmaa siinä on ja sellaista. Lyijyn tympeä haju tulisi nenään. Toinen käsi räpläisi vihkon kulmaa. Ajatuksesta ei olisi enää tietoakaan, ja paperilla olisi kukka tai O-nalle (ne osaan piirtää). 

Joskus ne ajatukset naurattavat. Sitä tirskuu itsekseen kävellessä. Tämä pitää muistaa, saattaa ajatella. Seuraavassa hetkessä ei enää muista. Puhelin on piipannut, tai joku painanut torvea. Ajatus on häilyvä muisto. Ei naurata niin enää.

Ympäristö vaikuttaa ajatuksiin. Tietysti. Ihminen ajattelee eri tavalla asioista eri paikoissa ja eri aikaan. Ajatukset muista ihmisistä ovat erilaisia heidän seurassa, kuin heistä erossa. Kauas katsoessa ajattelee eri asioita kuin seinää tuijottaessa. Metsä on esimerkiksi loistava paikka ajatella. Vielä jos löytää vanhan metsän, jossa vielä vanhempi mätänee jalkojen alla. Sammal ollut siellä ennen itseä, ja myös sinne jää. Puut ovat ylväitä ja paksuja. Silloin myös ajatus on sellainen. Se löytää juttuja, joita ei nuoresta metsässä löydä. 

Oikean pitkä ajatus voi olla monta eri ajatusta yhdessä. Ne ovat yhdessä kuin vesi, mutta eri värisiä. Pitkä ajatus soljuu kuin joki. Ei tartu kiinni rantoihin. Kulkee läpi metsien ja peltojen. Siltojen ali se menee. Lopulta se päätyy mereen, muiden ajatusten sekaan, josta sitä ei enää löydä.