Fileointi

E-P:llä oli rannassa perkuulaitos. Siellä oli kunnon pöytä, iso roskasaavi, juokseva vesi ja valaistus syksyä varten. Kunnollinen paikka tehdä töitä. Satuin kerran ennen juhannusta paikalle, kun E-P oli perkuuhommissa. Vasen käsi käänteli kaloja, oikean käytellessä fileointiveistä. Selkäruodosta kuului rutina, kun veitsi irroitti lihaa luista. Kertoi juttuja samaan aikaan. Oli perannut kaloja ennenkin. Katsoin lumoutuneena. 

Ensimmäisenä saksittiin ahvenen vatsa auki peräaukosta leukaan asti. Seuraavaksi sakset veivät vatsaevän, jatkaen matkaa rintaevän pyrstön puolelta, katkaisten evät ennen niskaa. Sama toiselle puolelle. Saksen lappeella E-P painoi kiduksista, vetäen samalla kalaa niskasta. Sisukset ja kidukset olivat pöydällä. Saksia pitelevään käteen ilmestyi kumilasta, joka pyyhkäisi perkuualustan puhtaaksi. Perkeet putosivat pöydän vieressä olevaan saaviin. 

Ahven tuli puhtaalle pöydälle aina niin päin, että veitsen terä oli vatsaan päin, sen lähtiessä korvan takaa liikkeelle pyrstöä kohti. Terä teki liikkeensä loppuun asti. Lopuksi se käänsi fileen nahka alaspäin muoviselle alustalle. Veitsi lähestyi kylkiruotoja. Vasen käsi tiesi tämän etukäteen, koska siihen oli ilmestynyt talouspaperi, joka pyyhkäisi veitsestä suomut pois. Terä jatkoi matkaa kylkiruotojen alle. Viilsi alas, viilsi ylös ja pois. Ruodoton file pötkötti alustalla. Sama toiselle puolelle ja tömps, ruoto päineeen saaviin. 

Vasuri ei antanut vieläkään armoa. Nahkaa ei jätetä! Kädessä oli piikki, joka lävisti nahan, pitäen sitä tukevasti pöytää vasten. Veitsi painui lihan läpi piikin vierestä, irroittaen sulavalla liikkeellä ruodottoman fileen nahasta. Kaikkeen tähän ei mennyt aikaa kuin se, mitä mulla menee kalan koukusta irroittamiseen. Toiset ne osaa.