Tankkaus
Se
Bensaa roiskui penkin alle ja tankin päälle. Tuli mieleen haju lapsuudesta, bensa-aseman pihalta. Se kaatoi kuten suurin osa ihmisistä. Kallisti kanisteria suoraan eteenpäin. Niin ärsytti kaatotyyli, että kävin selittämään: eihän kukaan järkevä ihminen kaada jerrykannusta kuin maitotölkistä. Kanisteri pitää laittaa lappeelleen, kaatonokka ylös, ja varovasti kallistaa. Silloin se ei pärski. Ok, kuului alhaalta. Se sanoi sen vielä kuten se kirjoitetaan. Ok.
Nyt kanisteri oli lappeellaan, mutta suuaukko alhaalla. Helvetti. Kuuntelitko yhtään mitään, mitä äsken selitin? Sanoin että kaatonokka pitää olla yläpuolella, kun se on lappeellaan, täsmensin uudestaan. Ok. Jäin miettimään sitä maitotölkkiä. Siinä kun on keskellä se hahlo, se sanoi kaataen samalla tavalla loiskuttaen. Pilssissä oli jo kunnon sateenkaari. Anna tänne se kannu, minä kaadan, sanoin. Kuinka sulla ei ole edes trattia?
Käänsin kanisterin lappeelleen ja pidin kaatonokan ylhäällä. Bensa valui kauniisti loiskumatta tankkiin. Näetkös nyt? Näin se tehdään, sanoin. Sen silmissä kirkastui. Ok. Noin niinkuin väärinpäin. Kelasin vähän väärin, se sanoi. Ei tämä ole väärinpäin. Tämä on nimenomaan oikeinpäin. Nyt se ei loisku, sanoin samalla kaataen. Ok, se sanoi.
Toi
Toi aloitti osailun ja pätemisen jo aamusta. Tietenkin minä osaan kaataa jerrykannusta. Olen kuullut saman saarnan niin monta kertaa vierestä ja ollut kohteena. Ajattelin vain piruillessani tota vähän vedättää. Aloin kaataamaan niin, että bensaa roiskui ympäriinsä. Sen haju kävi melkein päähän. Selitys alkoi. Mulle tuli jostain mieleen virolaisten tyyli sanoa ok. Sanovat silleen töksäyttäen. Sanoin ok neuvojen päätteeksi. Kääntelin kylmää kanisteria pidellen sen keskimmäisestä kahvasta kiinni. Piti oikein miettiä, että miten saan sen väärinpäin. Onnistuin.
Nyt se alkoi selittämään uudestaan. Ei sillä käynyt edes mielessä, että uunotin sitä. Niin täynnä se oli itseään. Sanoin ok, ja selitin jotain maitotölkistä. Tiesin, ettei mun tarvinnut kauan enää kaataa. Toi veisi kannun kohta.
Kannu lähti opetuksen kera. Käsitin sanat tahallani väärin, sanoen ok ja selittäen jotain käsittämätöntä. Innostui niin, että kaatoi ainakin puoli litraa yli selittäessään. Sanoin sille ok.
Kommentit
Lähetä kommentti