Pimeä

 Laiturilla paloi yksi katulamppu. Tietä ei nähnyt ollenkaan. Teuvolta ei näkynyt mitään. Siellä ei oltu vielä herätty. Katselin pimeään minuutin tai kaksi. Kun tieura alkoi erottua tähtitaivasta vasten, lähdin tietä pitkin varovasti kohti Teuvon taloa. 

Olin päättänyt antaa silmien sauvasoluille mahdollisuuden. Puoli tuntia ja näkisin kuin kissa pimeydessä. Vaikka ajan laivaa työkseni pimeässä, tuntuu että komentosillalla, ainakin tässä liikenteessä, joku häikäisee hetkeksi. Oli se sitten autojen valot rannassa tai oma puhelin. Själössä ei ole nyt kumpikaan häiritsemässä. Täällä ei ole kenelläkään valot päällä.

Katse ei ollut tiessä, vaan 45 asteen kulmassa taivaalle, että näin puiden latvoista tien suunnan. Varovasti oli hiippailtava. Vähän ennen Teuvoa aukeaa niitty. Sen yllä näkyi tähtimeri, taivaankansi. Valkoinen talo alkoi erottua. Etuvasemmallla läpätti kasvihuoneen katto, tuulen humistessa puiden latvoissa oikealla. Minä siinä keskellä. Pääsin talon ohi kompastumatta ulko-oven kynnykseen. Mitäköhän ne meinaa, jos katsovat ulos? Että on toi hullu, kun aamuyöllä pimeässä käppäilee. Seuraavaksi tajuan, etteivät ne näe minua, jos ja kun laittavat herätessään valot päälle. Taas ne sauvasolut karkaa. Ne, jotka minulla jo pörhistelevät voimissaan. Näen jo tielle sataneet lehdet vaaleana urana. Ne tuoksuvat tummalle syksylle. Lehtensä pudottaneet haavat taipuvat tuulessa vieressä. Näen niiden lehdettömät latvat, jotka tavoittelevat tähtiä kuin hoikat sormet. Jostain kuuluu silti vielä putoavien lehtien rapinaa. 

Tie jatkuu ylös oikealle mäntyjen ja kuusien sekaan, häviten näkyvistä tummana. Taistelen vastaan halulle ottaa joku tuikku esiin. Aisteja käyttöön vaan. Lehdetön tie rahisee alla, lehdellisen pitäessä pehmeämpää ääntä. Piennar on pehmeä jalan alla. Huomaan taas katselevani taivaalle. Tähdet lisääntyvät. Metsä harvenee edessä. Tähtiä tulee eteen kuin pitkään valotetussa kuvassa. Olen laitumella. Lampaita ei näy. Näen jo pitkälle. Tuolla on traktorin kärry. Aidantolppia. Aitaa ei erota. Mutta nuo tähdet!

Käännyn takaisin. Tuuli jää selän taakse. Kävelen reippaasti taivas valonani. Metsän yli kajastaa Turku, ottaen viitisenkymmentä astetta leveyssuunnassa tilaa taivaalta. Kovin ylös se ei kajasta. Tien tumma pätkä menee vauhdilla. Tie ei näy, mutta erotan ympäriltä muotoja, joten jalkojen näkymättömyys ei haittaa. Ei tule mieleenkään kaivaa valoa taskusta. Teuvon talon kohdalla huomaan katselevani oven suussa roikkuvaa amppelia miettien, että kukat on jo viety kompostiin. 

Olen vältellyt katsomasta laiturin suuntaan. Nyt on pakko, kun sinne päin vie tie. Laiturivalo ja laivan kansivalot, pari loisteputkea, loistavat parin sadan metrin päässä. Valo tekee selvän rajan tiehen. Pidän silmät tiessä. Apuvalo rannasta voittaa tähdet. Nostan katseen laivan kansivaloihin. Silmissä tuntuu paine. En näe enää mitään. Hei hei sauvasolut. Näkemisiin.